Näin voimme välttää energiakriisin - Roger Holm ja Kristian Finell selittävät käsitteitä
Energiakriisi, korkeat hinnat ja yleisesti haastava yhteiskunnallinen tilanne ovat johtaneet siihen, että Herrfors saa päivittäin yhteydenottoja huolestuneilta kuluttajilta. Herrforsin asiakkailla ei kuitenkaan ole mitään syytä huoleen – energiahuolto on turvattu.
Olemme pandemian aikana oppineet, että kaikkien panos on tärkeä, niin kuin nytkin – jos kaikki suhtautuvat energiansäästötalkoisiin vakavasti, voimme parhaassa tilanteessa välttää sähköpulan.
– Me suomalaiset olemme ylipäätään hyviä reagoimaan kriisitilanteisiin ja noudattamaan viranomaisohjeita, ja yhteiskunnassa vallitsee jo nyt suuri tahto säästää energiaa, sanoo konsernijohtaja Roger Holm.
Holm kertoo huolestuneesta asiakkaasta, joka soitti yhtiöön sähkösopimuksestaan ja kertoi jo nyt laittavansa pesukoneen päälle vasta myöhään illalla. Toinen kertoi lopettaneensa sähkösaunan käytön. Totuus on se, että arjen valinnoilla on merkitystä; syyskuussa Suomessa kulutettiin sähköä 7 % viime vuotta vähemmän.
Roger Holm ja hänen kollegansa Kristian Finell, Herrfors Nät-Verkon toimitusjohtaja, haluavat lievittää huolta median lietsomasta suuresta energiakriisistä. Erittäin kylminä talvipäivinä voi ilmetä tehovajausta, mutta samalla voimme kaikki osaltamme pienentää riskiä. Lisäksi Olkiluoto 3 kompensoi Venäjän energian poistumista, mikä tarkoittaa, että puhtaasti tuotannollisesta näkökulmasta olemme paremmassa lähtötilanteessa kuin viime vuonna.
– Tilanne voi muuttua haastavaksi, jos esimerkiksi Olkiluoto 3 on syystä tai toisesta poissa käytöstä, jossain siirtolinjassa syntyy ongelmia tai kohtaamme vastaavia toimintahäiriöitä. Ja jos tämän tapahtuessa on sekä kylmää että tyyntä, tilanne voi muuttua kriittiseksi, Kristian Finell kertoo.
Tämänhetkinen tilanne on vaikea myös Ruotsin Ringhals 4:n korjaustöiden takia. Ydinvoimalaitoksen vuosihuollon yhteydessä havaittiin syyskuussa ongelma, minkä jälkeen Fingrid ryhtyi viestinnässään varoittamaan sähköpulan lisääntyneestä riskistä.
– Korjaustöiden odotetaan jatkuvan tammikuun loppuun asti. Tämä voi rajoittaa sähkön tuontia Suomeen maiden välisen eteläisen kaapelin kautta, etenkin jos sekä Suomessa että Ruotsissa on yhtäaikaisesti hyvin kylmää, Holm selittää.
Energiatilannetta seurataan alalla kolmiportaisella asteikolla, jossa vihreä on normaalitila ja keltainen kuvastaa sähköpulan suurta riskiä. Mittari oli Suomessa edellisen kerran keltaisella kesällä 2018, kun Olkiluodon virtamuuntajassa syttyi tulipalo. Tämän jälkeen mittari on ollut tasaisesti vihreällä. Edes viimeaikaiset myllerrykset eivät ole vaikuttaneet energian saatavuuteen.
– Aika paljon täytyy siis tapahtua, ennen kuin edes hipaisemme keltaista. Ja todellinen sähkökriisi alkaa vasta silloin, kun mittari on punaisella.
Mahdolliset kahden tunnin suunnitellut sähkökatkot eivät ole itsessään mitään uutta; tällaista valmistelevaa suunnittelua on tehty useita vuosia. Kristian Finell kertoo, että sähköjen katkaisemisessa lyhyeksi aikaa ei ole mitään dramaattista. Konkreettisesti kyse on keskijänniteverkon sammuttamisesta, ja Herrforsin valvomossa kaikki tietävät tarkalleen, miten toimia erilaisissa skenaarioissa.
– Kaikki yksityiset kotitaloudet selviävät kahden tunnin sähkökatkosta. Jääkaappi ja pakastin säilyvät kylminä ja talo lämpimänä. Meille haasteena on onnistua viestimään tästä niin, ettei asiakkaidemme tarvitse huolestua turhasta.
Finell suosittelee seuraamaan tiedotusta Herrforsin kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Mahdollisessa sähköpulassa toimitaan Fingridin kansallisten ohjeiden mukaan.
– Nyt on hyvä aika ladata sovelluksemme, jos sinulla ei ole sitä. Saat sen avulla tuoreimmat tiedot ja pääset myös seuraamaan omaa kulutustasi reaaliajassa. Paras tapa välttää sähköpula on vähentää sähkönkulutusta, varsinkin kriittisinä tunteina.
Jos tulee sähköpula, miten se vaikuttaa minuun asiakkaana?
– Sähköpulan sattuessa sähköjen katkaisua koskevat tarkat direktiivit. Koko maa, aivan kuten Herrforsin toiminta-alue, on jaettu eri alueisiin, jotka kytketään irti verkosta etukäteen laaditun suunnitelman mukaisesti. Tämä ei koske yhteiskunnallisesti tärkeitä toimintoja, kuten sairaaloita, vesihuoltoa ja strategisesti tärkeitä tietoliikenneasemia. Toisin sanoen sähkökatkot eivät kosketa sairaalan lähellä asuvia. Sen sijaan meillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia täyttää toiveita. Tiedämme, että alueellamme on useita yrityksiä, jotka mielellään haluaisivat saada poikkeuksen, mutta meidän täytyy noudattaa suuntaviivojamme. Haluamme myös muistuttaa, että kaikilla asiakkailla on vastuu omasta varautumisestaan ja valmistautumisestaan sähkökatkoihin, Finell kertoo.
Olen asentanut aurinkopaneelit, voinko käyttää sitä energiaa säännöstelyn aikana?
– Valitettavasti asia ei toimi niin. Aurinkopaneelit on kytketty verkkoon, ja jos sähköt sammutetaan juuri sinun alueeltasi, eivät aurinkopaneelit pysty tuottamaan energiaa. Poikkeuksena on, jos sinulla on oma suljettu järjestelmä ja oma akku tai generaattori, esimerkiksi kesämökillä. Ne toimivat myös sähkökatkoksen aikana, Finell selittää.
Mitkä ohjeet pätevät, miten paljon energiaa minun tarvitsee säästää?
– Yksityisasiakkaiden on hyvä tarkastella omaa kulutustaan. Jos kaikki tekevät niin, voimme säästää paljon. Laske sisälämpötilaa asteella, vietä hieman vähemmän aikaa suihkussa ja vaihda vanhat loisteputket LED-lamppuihin. Arjen pienet teot ratkaisevat – ja että kaikki tekevät osansa, Finell toteaa.
Suunnittelen ostavani sähköauton, mitä minun pitää ottaa huomioon?
– Minulla on sähköauto, ja olen onnistunut sähkön spot-hinnan avulla jopa pienentämään sähkölaskuani. Lataan autoa silloin kun hinnat ovat alimmillaan, periaatteessa täysin ilmaiseksi. Se on myös hyvä teko sähköjärjestelmälle, sillä lataan autoa silloin kun sähköstä on liikatuotantoa. Tilanne on tietenkin erilainen heille, joilla on kiinteä sähkösopimus, Roger Holm sanoo.
Nyt puhutaan paljon nousevista hinnoista, pitääkö minun olla huolissani sähkölaskustani?
– Markkinoiden myllerrykset ovat johtaneet hintojen nousuun. Sähkön tämänhetkinen markkinahintamme on kymmenen kertaa korkeampi kuin vuosien 2015–2020 keskihinta. Vahvan tuotantoportfoliomme ansiosta voimme kuitenkin siirtää osan voitoista kuluttajahintojen tasoittamiseksi. Herrforsin asiakkaat voivat tuntea olonsa turvalliseksi, sillä emme aio nykytilanteessa korottaa pitkäaikaisten asiakkaidemme hintoja. Tarjoamme myös uusille asiakkaille kilpailukykyisiä vaihtoehtoja, kaiken lisäksi sataprosenttisesti uusiutuvalla energialla, Holm toteaa.
Autamme sinut turvallisesti talven yli, kertovat konsernijohtaja Roger Holm ja Herrfors Nät-Verkon toimitusjohtaja Kristian Finell.
Teksti: Sonja Finholm
Kuva: Karolina Isaksson